[an error occurred while processing this directive]

Kirjoituksia

Kirjoituksia

Pois tuskasta

Omilla siivillä

Virtaava energia

Parantaja, paranna itsesi

Ihmisiä bussissani

Vähän kauemmas

Se joka on

Itsen vihaaminen

Kunnioitus

Muistaminen

Haluan olla sinulle

Paranemisen prosessi

Kun aika katoaa

Havaintoja ilman mieltä

Totta kai

(P)elot auki

Vailla sopimuksia

Kokonainen mieli

Mitä näkyy?

Lopuksi?

Taivas ei odota

Onnen avaimet

Naurava narkomaani

Lujasti kiinni

Ilosanoma

Oppimisesta

Se mitä ei ole

Pois tuskasta Pois tuskasta kertoo rikkinäisestä lapsuudesta, elämän katoamisesta riippuvuuksien keskelle, eheytymisestä ja vapaaksi tulemisesta. Se kertoo kuinka me vahingoitamme itseämme huonosti toimineessa perheessä omaksumillamme selviytymiskeinoilla, kuinka nuo keinot olivat silloin tarpeen, ja että ne eivät ole enää tarpeen. Mutta pannaksemme ne pois meidän on kohdattava oma tuskamme. Kirja kertoo tuskan hyväksymisestä, kohtaamisesta, pois panemisesta ja uuteen vapauteen astumisesta.

Omilla siivillä Omilla siivillä on vuoden mittainen mietiskely sisäisestä eheytymisestä, valaistumisesta, kiinni jäämisestä, irti päästämisestä, ja elämästä yleensä. Se on kehotus katsoa sitä, mitä tapahtuu, ja ymmärtää, että mitään muuta ei voisi tapahtua. Kun me katsomme siipiämme, me tiedämme, miksi lennämme niin kuin lennämme. Ja kun me katsomme sitä, mihin lennämme mielellämme ja mitä vältämme, me tiedämme, miksi olemme siellä, missä olemme.

Virtaava energia Kirjoituksia sisäisestä selkeydestä, puolustusmekanismeista ja persoonan rajoista - eli irti päästämisestä ja vastuun ottamisesta omasta itsestämme. Se on myös matkaa Zenin kaltaiseen avoimeen, piittaamattomaan ja välittömään elämään. Toivon, että kirjoitukset auttaisivat sinua näkemään elämän arvokkuuden, oman arvokkuutesi ja kaikkien muiden ihmisten arvokkuuden. Sen Arvokkuuden, joka on kaikkien hyökkäysten ulottumattomissa ja etsii sovintoa kaiken ja kaikkien kanssa.

Parantaja, paranna itsesi Rakkaus katsoo kaikkea eikä pelästy mitään. Sen silmät ovat aina auki, ja sen olemus on aina yhtä hievahtamaton. Se tuo valon joka paikkaan, näyttäen kaiken, ja se katsoo kaikkea paljastamaansa täydellisessä tyyneydessä. Mikään ei saa sitä kääntämään katsettaan pois eikä sulkemaan silmiään. Yksikään este, jonka sen eteen yritämme asettaa, ei pysäytä sen avointa ja kysyvää katsetta. Se on pelottavaa.

Ihmisiä bussissani "Mutta haluaisin näyttää muille että välitän heistä. Miten sitten voin sen tehdä?"
"Tuo heille hampurilainen ja kokis, ja kysy voitko tehdä jotakin muuta. Jos voit tehdä, tee se, mutta sitten unohda se. Muutoin et voi mennä jonkun toisen luokse ja olla hänen kanssaan koko sydämestäsi."
Epäröin. "Olet ehkä oikeassa, mutta en pidä siitä. Se kuulostaa siltä kuin olisin perhonen ja lentäisin vain kukasta kukkaan."
"Miten sitten haluaisit lentää?", Otto kysyi.
"En tiedä. Niin kuin perhonen, tai ... en tiedä."

Vähän kauemmas Menneisyytemme on suljettu ja siksi helppo ymmärtää. Se on jotakin jonka voimme ottaa käsiimme ja sanoa, "olen tätä". Mutta me emme katso edes koko menneisyyttämme. Me poimimme "tärkeitä" tai "merkityksellisiä" asioita ja määrittelemme itsemme niiden mukaan. Ne asiat joita poimimme, ovat enemmän tai vähemmän satunnaisia, oman kulttuurimme, tunteidemme tai arvojemme määräämiä. Näin tehdessämme oma määritelmämme itsestämme on epätäydellinen, jonkin verran mielivaltainen, ja jotakin jota ei enää ole.

Se joka on Jos me haluamme antaa hyvän vaikutelman itsestämme, kuka on se joka antaa vaikutelman ja kenestä se annetaan? Jos me vihaamme itseämme, kuka on se joka vihaa ja ketä vihataan? Jos me rakastamme itseämme, kuka on se joka rakastaa ja ketä rakastetaan? Jos annamme anteeksi itsellemme, kuka on se joka antaa anteeksi ja kenelle annetaan anteeksi?

Itsen vihaaminen Jokainen nykyhetki avautuu tavalla, johon me voimme vaikuttaa vain hyvin vähän, ja jossa me emme voi kontrolloida edes sitä, miten me koemme sen. Jokainen nykyhetki on yllätys. Meidän tunteemme siinä ovat yllätys. Itseviha sanoo, että meidän pitäisi voida kontrolloida sekä tapahtumia että omia tunteitamme. Se pyytää meiltä siis mahdottomia. Tämän takia se ei voi olla koskaan tyytyväinen, teimmepä mitä tahansa ja koimmepa mitä tahansa. Itse asiassa se siis sanoo: Minä en haluaisi ottaa vastaan todellisuutta.

Kunnioitus Jos huomaan kokevani jotakin toisin kuin olin odottanut tai halunnut, kaikki on juuri niin kuin pitää. Minun ei tarvitse tehdä mitään. Jos huomaan kokevani maailman tai muut ihmiset toisin kuin olin odottanut tai toivonut, kaikki on juuri niin kuin pitää. Silloin minä näen lyhyen hetken ajan itseni sellaisena kuin olen, vailla odotuksia, vailla halua muuttaa mitään, vain ottaen kaiken vastaan. Mutta jos olin kovasti toivonut olevani toisenlainen, tai että joku muu olisi toisenlainen, minä petyn.

Muistaminen Paranemisprosessin ydin on muistaminen - ei muisteleminen. Traumaattinen muisti toimii eri tavalla kuin normaali muisti. Traumaattinen muistaminen on yleensä automaattista, usein tahdosta riippumatonta ja hallitsematonta. Tavallista muistia kutsutaan myös verbaaliseksi tai elämäkerralliseksi muistiksi. Me osaamme kertoa elämäntarinamme. Myös traumaattinen muisti voi olla joiltakin osin elämäkerrallista, mutta usein se ilmenee hallitsemattomina, yllättävinä ja vastentahtoisina tuntemuksina, reaktioina ja ajatuksina. Tavallinen muistaminen liittyy yleensä aikaan: me muistamme, milloin jotakin on tapahtunut. Me voimme muistaa ajankohdan väärin, mutta me liitämme tapahtumat johonkin aikaan tai aikajaksoon. Traumaattinen muistaminen on sen sijaan ajan ulkopuolella: asiat tuntuvat tapahtuvan joka kerran tässä ja nyt.

Haluan olla sinulle Tarinaa läheisriippuvuudesta. Hyväksyminen tekee todellisesti vapaaksi. Mutta se on hirvittävän vaikeaa, sillä hyväksyminen osoittaa meille totuuden. Vain hyväksymällä me voimme nähdä totuuden. Me olemme hyväksyneet vasta sitten, kun olemme nähneet totuuden. Me olemme nähneet totuuden silloin, kun voimme katsoa sitä kylmän viileästi ilman, että haluaisimme piilottaa sen tai muuttaa sitä.

Paranemisen prosessi Paranemisprosessi kokonaisuutena. Kun me alamme nähdä, me huomaamme, että kurjuutemme on itse laadittua. Mistä me tiedämme, että alamme nähdä, tai että näemme? Me tiedämme sen siitä, että näimmepä mitä tahansa, me vain katsomme. Meissä ei herää ihastusta, vihastusta, levottomuutta, epätoivoa, eikä mitään muutakaan, joka varastaisi meidän huomiomme ja kääntäisi katseemme itseensä. Me emme toivo näkevämme jotakin, emmekä pelkää näkevämme jotakin.

Kun aika katoaa Me voimme elää vain nykyhetkeä. Niin kauan kuin emme osaa olla nykyhetkessä, me toimimme usein itseämme vastaan. Tämä artikkeli kertoo nykyhetken vapaudesta.
"Vapaus on se, mikä jää jäljelle, kun säännöt otetaan pois".

Havaintoja ilman mieltä Hyväksyminen ei ainoastaan näytä meille sitä, mitä peilissä näkyy. Hyväksymisen pelottava puoli on se, että hyväksyminen näyttää meille sen, kuka katsoo peiliin. Se näyttää meille ne kasvuympäristömme haamut, jotka katsovat peiliin kanssamme.

Totta kai Paranemisen salaisuus on jaksamisessa. Se on siinä, että joka kerran kun otamme itsemme vastaan, tilanne on uusi. Me näemme pikkuisen eri tavalla, me rakastamme pikkuisen eri tavalla ja me toivomme pikkuisen eri tavalla. Pikkuisista muutoksista kertyy polku, joka johtaa jonnekin. Mutta jos me torjumme, me torjumme joka kerta katsomatta ja näkemättä, emmekä liiku minnekään.

(P)elot auki Kun identiteettimme tuskallista perustaa kosketetaan, me lakkaamme käyttämästä omaa voimaamme. Joku kysyy, mitä me tahdomme, mutta me emme sano (meillä on aina voimaa puhua). Joku pyytää meitä laulamaan, mutta me emme laula (meillä on aina voimaa laulaa). Joku haluaisi keskustella ”vaikeasta” aiheesta, mutta me pakenemme (meillä on aina voimaa kuunnella ja päästellä sanoja).

Vailla sopimuksia Kun olemme tässä kohtaa, me tiedämme olevamme taitekohdassa, mutta se ei tunnu kovin tärkeältä. Me haluamme ennen kaikkea olla siinä missä olemme, olipa se taitekohta tai ei. Silti me tunnistamme taitekohdan. Kun me jaamme tunteemme ajatuksiin ja ruumiin tuntemuksiin, me näemme, että kummassakaan ei ole juuri mitään nähtävää. Kun ajatukset vapautuvat, me voisimme ajatella mitä tahansa, mutta ajatussilmukoissa pyöriminen ei kiinnosta. Me emme halua lähteä seuraamaan niitä siten kuin ennen. Ajatuksiin ei enää liity miellyttävyyttä tai epämiellyttävyyttä. Ne voimat tuntuvat kadonneen, jotka saivat meidät ennen järjestelemään mieltämme.

Kokonainen mieli Me saatamme kysyä, miksi jokin on jotakin, ja tyydymme ensimmäiseen vastaukseen. Me emme kysy syyn syitä ja niiden syitä ja niin edelleen. Me katkaisemme ajattelun ketjun satunnaisesta kohdasta. Me vain luulemme tietävämme, luulemme kysyvämme ja luulemme ajattelevamme. Jos me kysyisimme ja ajattelisimme loppuun asti, me joutuisimme kohtaamaan kysymyksen, johon vain läsnäolon hiljaisuus antaa vastauksen: oman olemassaolomme. Ja kun me sitten olemme läsnä, se muuttuu kysymyksestä vastaukseksi. Kun me olemme läsnä, vastaus ei enää kiinnosta, sillä ei ole mitään vastattavaa eikä mitään kysyttävää.

Mitä näkyy? Itsemme moittimisen prosessilla ja muutoksen prosessilla ei ole mitään yhteistä. Niin kauan kuin emme tiedä, kumman me olemme valinneet, me emme ymmärrä lopputulosta. Jos me haluamme lakata kärsimästä, meidän on irrottauduttava prosessista, joka tuottaa kärsimystä. Jos me haluamme kärsiä, meidän on hyvä sanoa se itsellemme. Meidän elämämme helpottuu paljon, kun tiedämme, kumpaa olemme tekemässä.

Lopuksi? Voisin sanoa, että paranemisen tarkoitus on antaa meille rohkeutta nähdä, että emme ole turvassa. Tästä kokemuksesta alkaa toisenlainen kasvu ja nykyhetkessä eläminen. Niin kauan kuin me emme kestä kokea sydämemme pohjia myöten, että me olemme se, joka katoaa, me tarvitsemme turvallista harjoittelua. Me suojaudumme pelolta ajattelemalla, unelmoimalla, lukemalla, kuuntelemalla, ja eri tavoin luomalla ympärillemme sumua, joka kätkee meiltä nykyhetken peruuttamattoman voiman. Tällainen harjoittelu on tarpeen niin kauan kuin se on tarpeen. Se ei ole hyvä eikä paha - se vain on tarpeen.

Taivas ei odota Me lajittelemme ajatuksiamme tärkeisiin ja turhiin, toivottaviin ja ei-toivottaviin, mukaviin ja vastemielisiin, sopiviin ja sopimattomiin, ja niihin, jotka me ymmärrämme ja joita emme ymmärrä. Mutta me emme voi ymmärtää, ellemme näe koko kuvaa. Niin kauan kuin näemme vain oman reaktiomme, me emme näe sitä syytä, joka käynnisti reaktion. Todellisuus peittyy reaktiomme alle, ja koska emme näe todellisuutta, ymmärtämisen yrittäminen on tuomittu epäonnistumaan. Kun me aloimme parantua, me aloimme nähdä todellisuutta, ja ymmärtäminen tuli itsestään. Ymmärtäminen tuli joskus kohti melkein kauhuna, eikä meidän tarvinnut houkutella sitä. Meidän tarvitsi vain kestää se. Riitti, kun katsoimme sitä ja tarvittaessa korjasimme elämäämme.

Onnen avaimet Onnellisuus ei tule erottautumisesta, vaan armahtavasta kuulumisesta. Se on mahdollista vain, kun lakkaamme "tietämästä" ja alamme elää paradoksin kautta.

Naurava narkomaani Me saatamme innostua kuvittelemaan vapautta ja jopa addiktoitua kuvitelmiimme, mutta emme vapauteen, sillä vapaudessa ei ole sellaista normaaliutta, että me voisimme kytkeä siihen riippuvuutemme. Me emme voi "sopeutua" todelliseen vapauteen tai rakkauteen. Me saatamme kyllä laatia - ja laadimme - kuvitelmia Korkeammasta Voimasta, vapaudesta ja rakkaudesta. Me yritämme tehdä niistä uuden normaaliuden, johon me voisimme ripustautua, mutta lopulta näidenkin kuvitelmien on väistyttävä. Vapautta ja rakkautta ei voi elää todeksi riippuvuudella. Sen tähden meidän kotimatkamme ei johda kohti uusia ja hienompia riippuvuuksia. Se ei johda kohti "korkeampia periaatteita".

Lujasti kiinni On vain yksi tapa olla läsnä: ottaa vastaan kaikki mikä tulee tai menee. Ja on vain yksi tapa kärsiä: toivoa, että jokin olisi toisin. Läsnäolo on niin lujasti kiinni meissä, että yrittäessämme siitä eroon me kärsimme. Ja joku vielä sanoo, että on vaikea olla läsnä! Paljon vaikeampaa on olla olematta läsnä.

Ilosanoma Jokainen nykyhetki on uusi, tuore ja yllättävä. Vain meidän kertomuksemme kuljettavat juonta tai juonenpätkiä. Me kuvittelemme tulevaisuuden olevan jatketta nykyisyydelle, mutta jos pysähdymme miettimään, kuinka erilaisia tulevaisuuden kertomuksia me esitämme itsellemme, huomaamme, että niissä ei ole mitään järkeä. Kun tapahtuu yhtä, me kerromme yhdenlaista tarinaa, ja kun tapahtuu toista, meidän tarinamme muuttuu - ja muutokset tulevat usein yllättäen ja odottamatta - aivan kuten jokainen nykyhetki tapahtuu yllättäen ja odottamatta.

Oppimisesta Tarinaa oppimisesta, jonka tulokset kaikki haluaisivat saada itselleen, mutta jonka keskellä kukaan ei tahtoisi olla.

Se mitä ei ole Työn alla...

Kirjoituksia voi vapaasti lainata internetin sivuilla, mikäli mukaan liitetään linkki Kotkansydämeen. Muu käyttö ilman lupaa kielletty.