Sydänten sanomia



Outoa

Hiukan tunnen tällä hetkellä alakuloa siitä,
että elämässä ei tarvitse saavuttaa mitään
eikä pyrkiä mihinkään.
Että elämä on jollain lailla niin iso,
että minun ei tarvitse ymmärtää eikä huolehtia.
Että elämä on niin mahdottoman yksinkertainen,
että minun ei tarvitse ponnistella.
Outoa kaiken sen jälkeen, mitä koti,
koulu ja ympäröivä yhteiskunta ovat opettaneet...
Outoa, melkein kuin huijaus.

Tuula


Portti

Haluan vain istua,
kohdata tuskani,
ja todellisuuden.
En vain pysty.
Miksi tämä sattuu niin?

Näen edessäni portin,
se saa mieleni kauhuun.
Liekö tuo tie mieleeni,
salaisuuksiin synkkiin,
ja vapautukseen, riemuun.

Haluan avata sen,
astua toiselle puolelle.
Mutta voimani ei riitä.
Miksi olen näin heikko?
Pelkään niin.

Tässä nyt vain istun.
Katson kaukaa,
peläten ja kaihoten.
Rohkeutta keräten,
minä valmistaudun,
yritykseen uuteen.

Antti


Jonain päivänä…

Vielä jonain päivänä teräsjäinen panssarini sulaa ja lapsi minussa löytää viimein rakastavan sylin. Ryhmissä näen toivoa… Paljon toivoa kaiken sen saastan ja tuskan keskellä, ympärillä ja sisälläkin.

Kaksi minuutta… Lämmin ja rakastava… Ja teräsjää… Sisältä läpimätä teräsjää.

Huono puu ei voi kantaa hyvää hedelmää ja hedelmistään puu tunnetaan, sanovat…

Minä olen vihaa, tuskaa, katkeruutta ja julmuutta. Olen kasa verisiä partaveitsen teriä, sielun sirpaleita ja kuolemaa.

Olen kuin eräs myrkyllinen puu jolle oli, kovin, kovin raskasta tuottaa hyvää hedelmää.

Puu kasvoi saastuneella maalla ja juurillaan se imi ravinteita kasvaakseen. Eikä pienellä taimella ollut kykyä, eikä viisautta erotella myrkkyä ja saastaa ravinteista, vaan se saastui itse kasvaessaan.

Nyt puu on suurempi, sen juuret ovat kasvaneet laajemmalle ja se voi nyt valita imeekö ravinteita saastuneesta maasta vai puhtaasta ja ravinteikkaasta. Mutta taimena imetty myrkky on jo puussa. Kuvottavin musta saasta on puserrettu syvimmälle rungon sisään. Sydänpuuhun. Juuri sinne missä on syvin tieto puun olemuksesta, sinne missä puu on aidoimmillaan ja herkimmillään… Juuri se paikka on pahiten saastunut. Eihän puu voinut sylkeä saastaa hedelmien kautta ulos itsestään. Silloin se olisi huomattu saastuneeksi myrkyttäjäksi ja kaadettu.

Miten saada saasta pois sydänpuusta myrkyttämättä ympäristöään ja kokematta huonon puun kohtaloa?

Osa saastasta on todellakin päätynyt puun hedelmiin, sen kasvaessa. Jotkin metsän eläimet ovat jopa sairastuneet sen saastuneista hedelmistä. Suurin osa saastuneista hedelmistä on kuitenkin vain mädäntynyt sen omaan juurakkoon ja puu on imenyt saastan takaisin itseensä, koska niin se on tottunut tekemään.

Vanhetessaan puu on tullut kuitenkin viisaammaksi. Se on huomannut, ettei saasta, jonka se työntää lehtiinsä juuri ennen syysmyrskyjä yleensä palaa keväällä sen juurille. Puu ei tiedä mitä myrskyn viemille lehdille tapahtuu, mutta myrskyn viemä saasta ei vain palaa.

Joskus puun käy sääliksi sen ympärillä kasvavia taimia, jotka imevät myös ravinteensa saastuneesta maasta. Tuolloin se yrittää imeä saastan taimista ja niiden juurakoista pois. Koska se on vain yksi puu, jonka omakin sisin on vielä täynnä taimiaikoina imettyä saastaa, se ei jaksa auttaa kovin monia taimia isoista puista puhumattakaan. Jos se yrittää auttaa liian monia yhtä aikaa, se täyttyy itse saastasta ja sairastuu.

Syysmyrskytkin tuntuvat vievän kovin hitaasti saastaa syksynlehtien mukana lopullisesti pois. Mutta myrskyt kuitenkin tulevat. Eivät aina samaan aikaan, eikä yhtä voimakkaina, mutta ne tulevat ja puu puhdistuu. Ja kasvaessaan puu oppii käsittelemään saastaa aina vaan paremmin ja viisaammin.

Se ei enää häpeä likaisuuttaan niin paljon kuin pienenä taimena, eikä se enää yritä kätkeä kaikkea saastaa sisälleen sydänpuuhunsa. Sen sijaan se on oppinut päästämään saastan ulos lehtiinsä sopivalla hetkellä, myrskyjen aikaan. Silloin tuuli vie saastan pois iäksi, kuin kevätaurinko kuivaa kyyneleet. Puu on huomannut ympärillään olevan ystävällisiä puita, jotka ovat myös hyväksyneet kasvualustansa likaisuuden. Heiltä puu on oppinut saavansa apua, jos se tuntee tukehtuvansa saastaan.

Ja vähä vähältä puut puhdistuvat kun syysmyrskyt vievät saastuneet lehdet pois ja maa jossa ne kasvavat puhdistuu myös.

Jukka



Ajatukset ovat esineitä joilla sisustat sydämesi kodin.


se, mitä ajattelet
merkitsee elämässäsi enemmän kuin mikään muu.
Enemmän kuin mitä ansaitset
enemmän kuin missä asut
enemmän kuin asemasi yhteiskunnassa
ja enemmän kuin mitä kuka tahansa ajattelee sinusta.


Minulla oli sydämessäni musta timantti...
Annette



Kun on nähnyt pimeän
sisällä ja ulkona
tässä mielen maailmassa,
niin kuinka sitten elää?

Hän sanoo
Rakastakaa toisianne
ja katsoo murhaajaansa silmiin -

Mutta onko valoa riittävästi
kun kovuus kurkkii kulman takana
- aina valmiina
vaikka rakkaus näkee tuskan kaikkialla.

Hetkestä hetkeen?
Tässä ja nyt ikuisesti
eikä minua enää ole...

A-M



Minun hirvittävä salaisuuteni, minun elämäni perusta. Minun häpeäni, minun kauhuni. Miten voisin kohdata sen ja selvitä hengissä? Kun jo luulin olevani vereslihalle saakka alaston itseni edessä, olen saanut todeta, ettei se olekaan tarpeeksi. Olen jo päässyt ihoni alle kuin piikki, olen uppoutumassa ihoni alle, tekemässä itselleni niin kipeää. Minä satutan itseäni, minä murhaan ja raatelen, kunnes en enää voi hengittää. Minä tapan itseäni ja hukutan elämääni omalla verelläni antamatta armoa sekunniksikaan. Sekä sisään että uloshengityksellä hukutan itseäni. Hengitän omaa vertani, kunnes keuhkoni räjähtävät ja puhallan ulos sitä, mikä olen aina ollut, sitä mikä on tehnyt minusta minun. Oksennan itseäni, kunnes sisälläni ei ole enää mitään ja jatkan sittenkin vielä oksentamista. Oksennan itseni sisältä ulos ja ulkoa sisälle, päättymättömänä kierteenä, ilman loppua. Syön omat oksennukseni, kuin koirat konsanaan ja tiedän arvoni. Koirana koirien joukossa, kunnes sudet tulevat sisältäni ja vievät minulta kaiken. Hämärän eläimet, kiiluvasilmäiset pedot kerääntyvät laumana ympärilleni. Oksennan keuhkoni ulos ja vereni valkealle hangelle ja odotan keltaisia hampaita päättämään jo räjähtäneiden hengityselinten tuskan. Lauman johtajana minä katson kapista koiraa edessäni ja annan tappokäskyn. Ainoa vaatimus on tappaa se hitaasti. Niin hitaasti, että se kärsii mahdollisimman kauan ja hartaasti. Siten, että se lopulta toivoo, ettei olisi koskaan edes kuvitellutkaan olevansa olemassa.

Katson itseäni käskyäni seuraavan verilöylyn pyörteissä ja kuuntelen kuinka huudan tuskaani ulos. Yksikään lauma ei ole koskaan ulvonut tätä veristä kuuta noin hyvin. Kukaan ei ole koskaan tarjonnut hämärän emolle sen arvoista serenadia, ei tätä ennen. Katson, miten uhraan itseni itselleni tuhanteen ja taas tuhanteen kertaan syntyen uudelleen raatelijoitteni joukkoon, löytäen aina uuden uhrin itselleni. Katson, miten muutun valkoisiksi madoiksi sisälläni ja miten lisäännyn, kunnes hukutan koko vellovan raatelijamassan uhreineen alleni ja kuuntelen eläinten kuolonkiljuntaa.

Tilhi



Yö !
Yötä sinulle ystäväin,
rakkauden täyteistä yötä.

Sillä yöllä on siivet siniset,
joilla se lohduttaa ja hellii.
Se lohdun tuo ja rakkauden suo,
joka ajatuksensa sille antaa.

Yölle, siiville sinisille!

Rakkaudella M.



Kosketus

Katsoit sinne, minne kukaan ei aiemmin ollut katsonut.
Kosketit sinne, minne kukaan ei aiemmin ollut koskettanut.
Avasit portit, jotka olin itse sulkenut.
Jätit jälkesi, jotka pysyvät siellä aina
- ne ovat kuin piikattuja kovimpaan kallioon.

Näytit tien, jonka olin jo unohtanut.
Tien joka johtaa perille.
Perille sinne missä ei ole syyllisiä tai syyttömiä,
ei sanoja tai tekoja,
ei loukattuja tai loukkaajia,
vaan rauha ja lepo;
sinne, missä asuu rakkaus.

matkamies



Miten voin päästää sinusta irti?

Tahdon kitkeä kukkapenkkiäsi
Tahdon poimia pensaistasi marjat
Tahdon korjata astiat pöydästä
Tahdon opettaa sinulle kuinka lajitella jätteet

Tahdon olla sinun kanssasi, sinulle
Hyvä
Parempi
Paras!

Olen tyhjä yksin.

Asuntoni remontti on kesken
Seinät kylmät, tyhjät
Katoan huoneisiin
Joita on liian monta

Ilmaa on niin paljon
Ulkona vielä enemmän
Minä olen pieni
Niin pieni

Mitä ihmettä tekisin tälle keskeneräisyydelle?

Yhteen nurkkaan haluaisin rakentaa pesän
Jonne ryömisin piiloon
Joka pitäisi minut kasassa
Jossa tuntisin itseni suuremmaksi

Pesässäni ei olisi liikaa ilmaa
Olisi tukalampi hengittää
Lämmintä ilmaa, paljon hiilidioksidia
Niin ahdasta, mutta niin turvallista

Elina



Hautasin entisen elämäni
tiesin ettei
paluuta entiseen elämään enää ollut.
Olin joutunut tyhjään
avaruuteen äärettömään.
Ajelehtiessani vailla päämäärää
olin kulkenut jo oman hautani yli.
Etsin itselleni asuinsijaa,
maata jonne juurtua, tilaa jonne asettua.
Paikkaa minulle jossakin kohdin
tätä maailmankaikkeutta.

Tullessani tunnekuolemaan
tyhjiöön äärettömään.
Mikään ei liikahda sisimmässäni,
tai jos,
niin vain pienen hetken
johon ei ehdi tarttua.
Vain tuskako kestää?
Myöhäistä antaa lämpöä, rakkautta,
hellyttä ja huolenpitoa,
kun jäljellä enää
vain tuhkaa.

Kaikessa tämän takana on
pimeään likapyykkikomeroon unohdettu
lapsi joka yrittää unohtaa
kun äiti löi sähköjohdolla, johon oli kiinnitetty nauloja.
Tuo tyttö änkyttää tänäkin päivänä.

Kuinka ollakkaan

Se olin minä joka totesin hieman ennen loppua
"Että aikansa kutakin".
Tietämättä kuitenkaan,
kuinka lähellä loppuni oli.

Kaikki hyvin,
kunhan en rakkauttani menetä.
Mitä rakkautta?
Kunhan en uskoani menetä.
Mitä uskoa?
Kunhan en toivoani menetä.
Mitä toivoa?
On niitä,
sinapinsiemenen verran,
siis riittävästi.

Tositarina




Hirviön syntymä


Hirviö, poika ja mies


Eristyksssä
TS



Jos ei näy valloo tunnelin piässä, nii kahot viärään suuntoon.
Ongelman ratkaisu savolaisittain



Hiljaisuus, minun on vaikea tottua sinuun.
Olen aina elänyt myrskyn silmässä.
Sen pyörteet lumosivat, imaisivat,
heittivät joskus rannalle, ajauduin
myrskyyn aina uudelleen, tunsin eläväni.
Minä totuin sinuun, myrskyn silmä.
Sinusta tuli kotini.
Vaikka heitit minut rannalle yhä uudelleen ja
uudelleen.
Kunnes repeydyin, sielu riekaleina,
etsien rauhaa.
Tahdoin sinusta pois.
Hiljaisuus, etsin sinua, etsin sinua
kaikkialta.
Olitkin siinä.
Sinäkin raastoit minua, en käsittänyt.
En kuullut mitään.
En tuntenut mitään.
Hiljaisuus, minun on vaikea ymmärtää, sinua.
Hiljaisuus, minussa.

Tunnen tyhjää, pimeää.
Minuun sattuu, tunnen tuskaa, pelottaa.
Hulluuden porteilla kolkuttelen.
Maailmani murtui, mieleni on rikki.
Ehjäksi enää saanko.
On vain tyhjyys, jota ymmärrä en.
On rauha.
Matkamies

Lähetä sanomasi tätä sivua varten ja kerro jos haluat siihen nimesi tai nimimerkkisi.
Jos haluat pysyä tuntemattomana, voit käyttää palautelomaketta.

Etusivulle