[an error occurred while processing this directive]

Philip St. Romain

Käännöksiä

Mitä läheisriippuvuus on?

Philip St. Romain

Tämä on ensimmäinen luku Philip St. Romainin kirjasta Freedom from Codependency. Käännetty luvalla. Kaikki oikeudet kuuluvat LIGUORI Publicationille. This text is the first chapter of Freedom from Codependency by Philip St. Romain. Translated by permission.

LIGUORI
Publications

One Liguori Drive
Liguori, Missouri 63057-9999
(314) 464-2500

Imprimi Potest:
James Shea, C.SS.R.
Provincial, St. Louis Province
The Redemptorists

Imprimatur:
Monsignor Maurice F. Byrne
Vice Chancellor, Archdiocese of St. Louis

ISBN 0-89243-336-1
Library of Congress Catalog Card Number: 90-64273

Copyright © 1991, Liguori Publications
Printed in U.S.A.

All rights reserved. No part of this hook may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted without the written permission of Liguori Publications.

 

Kiitosmaininnat

Vuosia sitten, kun ensimmäisen kerran osallistuin Al-Anonin kokoukseen, puheenjohtaja esitteli itsensä kiitollisena läheisriippuvana. Hän tarkoitti sitä että hänen läheisriippuvuutensa oli opettanut hänelle että hän oli voimaton muiden ihmisten suhteen, ja oli johtanut hänet Al-Anonin ohjelmaan ja sen elämää pelastavaan viestiin. Samalla tavoin, haluan ilmaista kiitollisuuteni niille monille addikteille joiden kanssa olen elänyt ja työskennellyt vuosien saatossa sekä perheenjäsenenä, huonetoverina että sielunhoitajana. Olen oppinut kristillisen rakkauden merkityksestä enemmän suhteistani addikteihin kuin mistään muusta.

Erityiskiitokset Benny McCardlelle, joka kutsui minut aloittamaan työn aineiden väärinkäytön parissa 1980, ja joka on ollut korvaamaton keskustelukumppani näiden kristillisen ja läheisriippuvan rakkauden käsitteiden kehittämisessä.

Useat henkilöt ovat antaneet merkittävää palautetta tämän kirjan eri osiin. Tärkeimpinä mainittakoon pastori John Edmunds, S.T., pastori Daniel Drinan, C.M.F., pastori Robert Marcell, pastori Walter Smith, Tom Artz ja Liguori Publicationin henkilökunta. Aineiden väärinkäyttöä tuntevat palautetta antaneet sielunhoitajat olivat Ellen Calvert, C.S.A.C., Shirley Smith, C.S.A.C., Barry Mangham, C.S.A.C., Deborah Duckworth, B.C.S.W., ja Barbara Sinkiewicz, RN., C.S.A.C.

Tohtori Anne Wilson Schaefin kirjoitukset ovat antaneet tälle kirjalle sekä inspiraation että rakenteen. Kesällä 1988, kun kerroin tohtori Schaefelle tästä kirjasta, hän antoi välittömästi rohkaisevaa palautetta ja tukea.

Vaimoni, Lisa Bellecci-St. Romain, on ollut mitä suurin apu useiden vuosien aikana työskentelemällä kanssani niin, että olemme voineet päästää irti läheisriippuvuudesta omassa suhteessamme. Sen seurauksena suhteeseemme on tullut sekä kuuluminen että vapaus. Se paranee koko ajan. Kiitos, Lis!

Lopuksi, haluan kiittää lapsiani, Ritaa, Theresaa, ja Paulia, siitä kasvusta jota olen saanut heidän kauttaan. Vanhemmuus voi helposti kehittyä läheisriippuvuudeksi -- ja toisinaan minulle on käynyt niin. Mutta me olemme pitäytyneet yhdessä, ja vanhemmuudesta on tullut minullekin nautittava kokemus.

LUKU YKSI
Mitä läheisriippuvuus on?

Viimeisen viidentoista vuoden aikana, sadat tuhannet yksilöt ja heidän perheensä ovat olleet terapiassa kemiallisen riippuvuuden takia. Näille ihmisille sellaiset termit kuin läheisriippuvuus, AAL (Alkoholistin Aikuinen Lapsi), sortuminen, paraneminen ja toipuminen ovat tulleet jokapäiväisen elämän sanoiksi. Addiktion ja paranemisen kieli muuttaa sitä tapaa jolla he kohtaavat identiteettinsä, ihmissuhteensa ja hengellisen kasvun.

Monille opettajille ja maallikoille läheisriippuvuuden käsite on paranemisliikkeiden arvokkain panos nykyaikaiseen elämänmuotoon. Ihmiset jotka eivät ole alkoholisteja, huumeiden käyttäjiä, pakonomaisia ylensyöjiä tai pelaajia (ihmisten yleisimmin tunnustamat addiktiot), pitävät henkisen ja hengellisen terveyden addiktio-paranemismallia usein asiana jolla ei ole merkitystä eikä kosketusta heidän omaan elämäänsä. "Olen iloinen että noille ihmisille on apua", ilmaisee heidän asennettaan.

Läheisriippuvuuden käsite on kuitenkin valtavasti laajentanut ymmärrystämme kulttuurissamme vallitsevaa addiktiota ja sen kaikenkattavuutta kohtaan. Termiä läheisriippuvuus on alun perin käytetty kuvaamaan niitä vahingollisia ajatus- ja käytösmalleja jotka ilmenevät kemiallisesti riippuvien ihmisten puolisoissa ja lapsissa, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana tämä käsite on laajentunut huomattavasti. Olemme tulleet huomaamaan että alkoholistien puolisot eivät ole ainoita jotka antavat muiden ihmisten ja ulkopuolisten asioiden määrätä kokemuksensa onnellisuudesta ja tuskasta. Juuri näin läheisriippuvat tekevät, ja se on hyvin tuskallinen ahdinko.

Esimerkkitapaus

Kukaan joka juo alkoholia, ei aio tulla alkoholistiksi. Samalla tavoin, kukaan joka astuu suhteeseen toisen ihmisen kanssa, ei aio tulla läheisriippuvaksi.

Tämä oli ilman muuta selvää Janelle. Kun hän ja Tom menivät naimisiin, molemmat olivat terveitä nuoria ihmisiä. Heillä oli tutkinnot, tyydyttävät työt, läheisiä suhteita ystäviin ja perheenjäseniin, mukavat harrastukset, ja he olivat mukana paikallisen kirkon toiminnassa. Heillä oli myös toisensa, ja heidän suhteensa toisiinsa parina oli heille tärkeä. He nauttivat myös työstään, ystävistään, perheistään, harrastuksistaan ja kirkosta, ja he pystyivät pitämään suhteensa tasapainossa. He eivät pilanneet toisiaan rakkaudellaan. Kahden vuoden avioliiton jälkeen heidän ensimmäinen lapsensa syntyi, ja Tom ja Jane näyttivät olevan matkalla kohti amerikkalaisen unelman täyttymistä.

Suunnilleen näihin aikoihin Tom sai merkittävän ylennyksen. Hänestä tuli yhtiönsä erään laajan alueen päällikkö. Ylennys toi mukanaan melkoisen palkankorotuksen jonka ansiosta hän ja Jane pystyivät ostamaan uuden kodin kasvavalle perheelleen, ja Jane saattoi jäädä kotiin Staceyn, heidän vauvansa kanssa. Ylennyksen epämiellyttävä piirre oli se, että se vaati Tomia matkustamaan ja olemaan poissa useina öinä kuukaudessa. Koska Janen ja Tomin suhde oli vahva, he uskoivat pystyvänsä kestämään sen.

Matkojensa aikana Tom osallistui moniin lounas- ja illallistilaisuuksiin. Alkoholia tarjoiltiin usein ennen niitä ja niiden aikana. Tom piti itseään sosiaalisena juojana - hän joi harvoin liikaa, ei edes opiskeluaikana - niinpä hän ei nähnyt mitään syytä kieltäytyä yhdestä tai kahdesta drinkistä näiden kokousten aikana. Sitä paitsi, hän kertoi itselleen että olisi ollut epäkohteliasta kieltäytyä, koska kaikki muut joivat. Koska Tom näytti olevan oma tavallinen itsensä palattuaan kotiin matkoiltaan, mitään ongelmaa ei ollut.

Tom ei tiennyt että hänen isoisänsä oli ollut alkoholisti. Hänen isänsä ei koskaan juonut eikä ollut koskaan puhunut isoisän alkoholismista. isoisä oli kyennyt pysymään kuivilla niinä vuosina joina Tom tunsi hänet, eikä perhe koskaan puhunut hänen aiemmista juopotteluvuosistaan. Kuitenkin, Tom oli perinyt jotakin isoisältään. Itse asiassa hän piti siitä miltä hänestä tuntui kun hän joi, ja hän huomasi juovansa liikelounailla yhä enemmän. Hän ei myöskään nähnyt mitään syytä olla juomatta kotona, sillä hän oli aikuinen ja hänellä oli varaa siihen. Nämä kaksi tekijää - alkoholin aikaansaamasta tunteesta nauttiminen ja kyky sietää alkoholia enenevässä määrin - ovat välttämättömiä alkoholismin kehittymiselle. Molemmat ovat periytyviä.

Aluksi Jane ei nähnyt mitään väärää siinä että Tom joi kotona. Toisin kuin Tom, hän tiesi jotakin alkoholismista. Hänen isänsä oli alkoholisti, ja Jane oli kasvanut hänen juoppoutensa keskellä, todistaen jatkuvaa riitelyä hänen isänsä ja äitinsä välillä. Tomin isoisän lailla, Janen isä oli lopettanut juomisen, mutta vasta kun Jane oli teini-ikäinen. Hän oli usein vihainen ja raivoissaan, kehuskellen sillä että oli lopettanut juomisen omin avuin, kertoen perheelleen että heidän tulisi edes olla kiitollisia siitä, ettei hän enää juonut. Jane tiesi mitä kova juominen oli, eikä Tom ollut kova juoja - ei ainakaan aluksi.

Seitsemän avioliittovuoden jälkeen Tomin juominen oli lisääntynyt tasaisesti ja hän alkoi luopua terveistä sitoumuksista. Hän kävi enää harvoin kirkossa, vanhempiensa luona tai golfradalla. Tomilla ja Janella oli nyt kolme nuorta lasta, ja Tom valitti usein lasten aikaansaamaa normaalia melua ja epäjärjestystä kotona. Hänen elämänsä koostui liikematkoista, pitkistä työpäivistä silloin kun hän oli paikalla, juomisesta ja television katselusta. Jane ei juuri kiinnostanut häntä muutoin kuin seksin vuoksi. Seitsemän vuoden avioliiton jälkeen Tomista oli tullut alkoholisti.

Koska Tomin alkoholismi kehittyi hitaasti, Jane ei tunnistanut sitä siksi mikä se oli. Hän järkeili että pidemmät ajat poissa kotoa olivat osa hänen työtään. Hän selitti hänen lisääntynyttä juomistaan vain hänen tapanaan rentoutua pitkien työpäivien jälkeen. Janea vaivasi se että Tomilla oli enää vähän aikaa perheelle, harrastuksille ja seurakunnalle, mutta hän ajatteli että se olisi ohimenevä vaihe heidän yhteiselossaan. Jonain päivänä, hän järkeili, Tomin työ helpottuisi ja he voisivat jälleen olla se onnellinen pari jota he joskus olivat olleet. Jane oli yksinäinen, mutta hänen päivänsä olivat niin täynnä kolmen pienen lapsen tarpeita, että hän saattoi välttää yksinäisyytensä kohtaamisen.

Kun Tom lopulta alkoi juopua kotona, Jane tiesi että hänellä oli ongelma; mutta hän ei tiennyt mitä tehdä. Hänen isänsä oli lopettanut omin voimin; ehkä Tom myös lopettaisi. Monta kertaa hän pyysi Tomia lopettamaan, mutta joka kerta seurauksena oli vain riita joka johti lisääntyneeseen juomiseen. Oli jopa aikoja jolloin Tom syytti häntä juomisestaan - kertoen hänelle että hän oli tullut lihavaksi eikä ollut enää viehättävä. Se oli totta, Jane myönsi, hän oli lihonut muutamia kiloja. Eikä hänestä tuntunut siltä että hän olisi halunnut seksiä.

Kun Jane ymmärsi, että Tom etääntyi hänestä ja kaikesta mikä heille oli ennen ollut rakasta, hän yritti kovasti pitää Tomin onnellisena ja välttää suututtamasta häntä. Hän valmisti Tomin mieliruokia, piti kodin siistinä, vuokrasi lapsille videoita jotta he olisivat hiljaa kun Tom oli kotona, ja alistui useammin seksiin hänen kanssaan. Hän otti myös vastuita jotka ennen olivat kuuluneet Tomille - kuten laskujen maksaminen, nurmikon leikkaaminen ja roskien vieminen. Lopulta hänen elämänsä keskittyi Tomin pitämiseen onnellisena niin että hän ei joisi.

Mutta hänen ponnistuksensa eivät tuottaneet tulosta. Vaikka Tom toisinaan kommunikoi arvostusta kaikesta siitä mitä Jane teki hänen hyväkseen, useammin hän kuitenkin löysi jotakin mistä valittaa. Eikä hän lopettanut juomista. Itse asiassa hänen juomisensa lisääntyi. Jane päätti enemmän kuin koskaan tuoda hänet takaisin.

Sitten eräänä päivänä ollessaan ostoksilla, Jane tapasi ystävänsä Paulan, joka kysyi miten hänellä meni.

"Hienosti!" Jane vastasi. "Tom pärjää töissä tosi hyvin ja lapset saavat koulusta hyviä arvosanoja."

Jane ei tiennyt, että Paula, joka kävi Al-Anonin kokouksissa, tiesi Tomin juomisongelmasta. Kuten monet muut ihmiset samankaltaisessa tilanteessa, Jane oli uskotellut itselleen, että hän oli onnistunut piilottamaan perheen "salaisuuden" muulta maailmalta. Paula päätti helpottaa aiheeseen pääsemistä kysymällä miksi Jane oli jättäytynyt pois keilakilpailusta johon he molemmat olivat osallistuneet yhdessä monien vuosien ajan.

"Kotona on vain niin paljon tehtävää," Jane vastasi. "Tom ja lapset näyttävät tarvitsevan minua enemmän kuin koskaan ennen."

"En ole nähnyt sinua viime aikoina myöskään seurakunnassa," Paula sanoi.

Jane alkoi tuntea syyllisyyttä, mutta hän vastasi puolustelevasti. "Me emme pidä siitä uudesta pastorista. Hän puhuu aina vain rahasta!"

"Minusta isä Jones hoitaa hommansa hyvin," Paula vastasi. "Oletko varma että olet täysin kunnossa? Näytät hermostuneelta ja etäiseltä - et ollenkaan omalta vanhalta itseltäsi."

Nyt Jane halusi vain päästä ulos kaupasta. Hän ajatteli siirtyvänsä toiseen jonoon, mutta se olisi vaikeaa Paulan seisoessa hänen takanaan. Sitä paitsi hän oli jo myöhässä, ja Tom olisi varmasti vihainen, sillä hän oli jättänyt Tomin kotiin yksin lasten kanssa. Näiden huolien valtaamana, hän ei edes huomannut että hän ei ollut vastannut Paulan kysymykseen.

"Mikä on vialla, Jane?" Paula kysyi lopulta. "Onko sinun ja Tomin välillä jotakin? Bill ja minä olemme myös käyneet asiamme läpi, mutta asiat ovat nyt paljon paremmin, koska hän on ollut hoidossa juomisensa takia."

"Juomisen!" Jane huudahti, tuntien itsensä loukatuksi. "Tomilla ei ole alkoholiongelmaa! Tarkoitan, että hän juo hieman silloin tällöin, mutta hänellä on vielä työnsä, ja hän on kotona aina kun hän ei ole työmatkalla!"

"En sanonut että Tomilla olisi alkoholiongelma," Paula vastasi.

"Eikä hänellä ole!" Jane vakuutti. "Ja minäkin olen kunnossa - vain hiukan väsynyt. Meillä menee hyvin."

Paula nyökkäsi surullisena, nähden Janessa itsensä sellaisena kuin hän oli ollut kaksi vuotta sitten.

Läheisriippuvien piirteitä

Niiden vuosien aikana, joina olen hoitanut satoja läheisriippuvia, olen usein hämmästynyt heidän piirteidensä yhdenmukaisuutta. Tämä yhdenmukaisuus näkyy myös kemiallisesti riippuvien ihmisten joukossa; ihmiset ovat erilaisia, mutta heidän sairautensa ei ole. Sama pätee myös tuhkarokkoon; oireet ovat samanlaisia vaikka ihmiset ovat hyvin erilaisia. Tämä oireiden samankaltaisuus vakuuttaa minua siitä että läheisriippuvuus on addiktiivinen sairaus - tai prosessi - eikä vain jokin "persoonallisuustyyppi."

Läheisriippuvuuden oireet ovat samanlaisia kuin muissakin addiktioissa - riippuvuuksissa. Ainoa ero on siinä, että kun muut addiktit keskittyvät alkoholiin, huumeisiin, työhön, pelaamiseen, seksiin, ja niin edelleen, läheisriippuvat keskittyvät muihin ihmisiin - usein erityisesti yhteen ihmiseen. Läheisriippuvuuden kroonisen vaiheen piirteet ovat seuraavia:

  1. Keskittyminen itsensä ulkopuolelle. Läheisriippuvat keskittyvät toisiin ihmisiin, jotka ovat heidän onnellisuutensa ja tuskansa lähteitä.

  2. Kontrolloiva käyttäytyminen. Koska muut ihmiset ovat vastuussa läheisriippuvan onnellisuudesta, läheisriippuvat yrittävät vaikuttaa heihin siten, että he käyttäytyisivät hyväksyvästi läheisriippuvaa kohtaan. Monenlaisia strategioita voi olla käytössä:
    1. Miellyttäminen. Sen tekeminen mistä toinen pitää tai mitä hän haluaa, silloinkin kun se ei tunnut läheisriippuvasta mukavalta tai kun se on vastoin hänen arvojaan.
    2. Huolehtiminen ja mahdollistaminen. Sen tekeminen toisten puolesta, mikä heidän tulisi tehdä itse ja minkä he voivat tehdä itse. Sellaisten vastuiden ottaminen jotka kuuluisivat muille ja muiden puolesta valehteleminen.
    3. Hyväksynnän etsiminen. Sellaisten asioiden tekeminen tai sanominen joilla voi tehdä vaikutuksen muihin ja saada heidän hyväksyntänsä - vaikka se tarkoittaisi liioittelua ja epärehellisyyttä.
    4. Nalkuttaminen ja kritisointi. Jos läheisriippuvat eivät pysty vaikuttamaan muihin miellyttämisen, huolehtimisen ja hyväksynnän etsimisen kautta, he yrittävät vaikuttaa heihin syyllistämisen ja halveksunnan kautta.

  3. Emotionaalinen tuska. Läheisriippuvat tavallisesti pelkäävät menettävänsä ne ihmiset joihin he keskittyvät. He kokevat myös syyllisyyttä joistakin keinoistaan miellyttää ja kontrolloida muita. Heihin sattuu, he ovat vihaisia ja katkeria muita kohtaan sen takia miten muut kohtelevat heitä. He kokevat olevansa riittämättömiä ja viallisia koska he tulevat usein hylätyiksi. Ja lopuksi, he ovat hyvin, hyvin yksinäisiä.

  4. Jäykät puolustusmekanismit. Sen sijaan että he avoimesti ilmaisivat sisäisen tuskansa, läheisriippuvat vääristävät tämän tuskan puolustusmekanismeilla jotka minimoivat heidän ahdinkonsa syvyyttä. He kieltävät ongelmansa ja vähättelevät niitä, hyökkäävät niiden kimppuun jotka kyselevät heidän tunteistaan, syyttävät muita (kuten lapsiaan) ihmissuhteidensa vaikeuksista, järkiperäistävät tilanteensa, tai pelkästään ovat hiljaa siitä mitä heidän sisällään tapahtuu. Näiden puolustusmekanismien seurauksena läheisriippuvat eivät pääse vapaaksi emotionaalisesta tuskastaan ja keräävät lisää pelkoa, syyllisyyttä, häpeää ja katkeruutta. Heidän sisäinen maailmansa on hyvin kurja, ja usein he pakenevat addiktioihin (ruoka, alkoholi, ostaminen, ja niin edelleen) vaientaakseen tämän tuskan.

  5. Harhakuvitelmat. Läheisriippuvat kuvittelevat että suhde ei ole "ollenkaan niin paha" ja "paranee ajan oloon." Silloinkin kun joku on kohdellut heitä jatkuvasti väärin, he ajattelevat, "Tällä kertaa hän todella tarkoittaa sitä!" He uskovat myös, että lopulta he onnistuvat kontrolloimaan muita jos he löytävät oikean yhdistelmän auttamista, miellyttämistä ja huomion etsimistä.

  6. Itsen katoaminen. Muihin keskittymisen, itsensä kieltämisen, arvojensa uhraamisen, ja tuskansa sisällä pitämisen kautta läheisriippuvat lopulta kadottavat kosketuksensa siihen mitä heidän sisällään tapahtuu. Tämä itsen katoaminen vuorostaan saa heidät keskittymään muihin entistä enemmän jotta he saisivat sen mitä heidän sisältään puuttuu, ennen kaikkea omanarvontunteensa ja itsensä rakastamisen. Koska toinen ihminen ei voi antaa toiselle omanarvontunnetta eikä itsensä rakastamista, läheisriippuvan itsen katoaminen vain vahvistuu.

  7. Marttyyrikompleksi. Yrittäessään pelastaa omanarvontunteensa, läheisriippuvat näkevät itsensä joskus uhreina ja marttyyreina. Koska he eivät osaa rakastaa itseään, he käyttävät usein itsesääliä lievittääkseen tuskaansa. Kun muut sanovat, "Miten ihmeessä sinä jaksat elää hänen kanssaan; sinun täytyy olla pyhimys," läheisriippuvat saavat suuren arvostuksen marttyyriudestaan.

Selvästikin nämä läheisriippuvien piirteet kuvaavat ihmistä joka on hyvin, hyvin surkea. Ystävät ja tuttavat kysyvät usein, "Miksi läheisriippuvat antavat itsensä rappeutua näin pahasti? Miksi he eivät ota otetta elämästään, puhu itsensä puolesta ja pidä parempaa huolta itsestään?"

Seuraava kappale, Läheisriippuvuus addiktiona, vastaa näihin kysymyksiin. Toistaiseksi sanon vain, että yksikään ihminen ei koskaan aio tulla läheisriippuvaksi - niin kuin kukaan ei aio tulla alkoholistiksi tai huumeiden orjaksi. Tomin ja Janen esimerkistä näemme helposti addiktioiden salakavalan luonteen. Kumpikaan ei aikonut tulla addiktiksi. Läheisriippuvuus etenee hitaasti. Sisäisen vapauden vähittäinen katoaminen herkistää ihmisen yhä enenevässä määrin mielessä toimiville addiktiivisille prosesseille. Lyhyesti sanottuna, se ei ole läheisriippuvan vika että näin käy.

Läheisriippuvuus addiktiona

Paranemisryhmien historia voi opettaa meille paljon läheisriippuvuudesta. Tavallisesti alkoholistien puolisot pitivät alkoholistin käyttäytymistä kaikkien suhteensa ongelmien syynä. Kymmenien vuosien ajan sielunhoitajat kuulivat, "Jos hän vain lopettaa juomisen, minä olen kunnossa." Sitten, 1930-luvulla perustettiin Anonyymit Alkoholistit, joka on auttanut miljoonia ihmisiä irti alkoholista. Alkoholisti lopetti juomisen ja alkoi kokea paljon miellyttävämpää elämää. Mutta jostain kumman syystä, alkoholistin puoliso ei usein tullutkaan kuntoon. Hyvin usein puoliso pysyi katkerana, ulkoisesti suuntautuneena, koko ajan uutta lankeemusta peläten. "Entä jos se ei kestä?" tuli uudeksi hermostuneisuuden kohteeksi.

Toisin sanoen, alkoholistin puoliso ei tullut kuntoon pelkästään sen takia että alkoholisti parani. Puolisot huomasivat, että addiktion kanssa eläminen oli muuttanut heitä. He eivät olleet enää samoja ihmisiä joita he olivat ennen kuin elämänsä alkoi mennä alaspäin. Sen lisäksi he eivät edes tienneet mikä oli mennyt vikaan tai miten auttaa itseään. He jatkoivat nalkuttamista ja huolehtimista, vaikka siihen ei enää ollut mitään syytä. Ajan oloon, riittävä määrä puolisoita ja perheenjäseniä huomasi, että he tarvitsivat juuri samankaltaista apua itselleen kuin mitä alkoholistit saivat AA:sta. He alkoivat tapailla muiden samassa ahdingossa olevien kanssa puhuakseen siitä mitä heissä oli tapahtunut, ja he alkoivat käyttää AA:n kahtatoista askelta palauttaakseen kadonneen itsensä (tässä linkki läheisriippuvien kahteentoista askeleeseen). Näiden kokoontumisten seurauksena syntyi Al-Anon, joka on yksi näiden aikojen merkittävimmistä henkistä ja hengellistä kasvua edistävistä tekijöistä.

Tilanne joka synnytti Al-Anonin, on yksi osoitus siitä että läheisriippuvuus on addiktiivinen sairauden syntymisen prosessi. Toinen osoitus siitä on se, kuinka hoitamattomat läheisriippuvat jatkavat samojen virheiden toistamista yhä uudelleen. Esimerkin vuoksi, hoidin kerran miestä joka oli ollut naimisissa seitsemän naisen kanssa - kaikki alkoholisteja. Miten tällainen käyttäytymismalli voidaan selittää? Koska hän oli läheisriippuva joka ei ollut paranemisprosessissa, hän ajautui pakonomaisesti etsimään jotakuta muuta johon keskittyä elämässään. Yksinäiset alkoholistinaiset tarvitsivat jotakuta joka huolehtisi heistä, ja hänen läheisriippuvuutensa ja heidän alkoholisminsa sopivat yhteen kuin kaksi palapelin palaa.

Tästä huolimatta monet psykiatrit, sosiaalityöntekijät ja sielunhoitajat eivät käsittele läheisriippuvuutta addiktiona (vaikka yhä useammat käsittelevät). He tunnistavat kaikki edellisessä kappaleessa esitetyt piirteet ja yrittävät kohdata niitä. Addiktion varhaisessa vaiheessa olevat ihmiset saattavat saada tarvitsemansa avun oppimalla parantamaan itsetuntoaan ja ilmaisemaan tarpeitaan selkeästi. Mutta pidemmälle ehtineet läheisriippuvat tarvitsevat enemmän apua. Traagista, mutta monet läheisriippuvat jatkavat hoitoaan kuukausien ja vuosien ajan, eivätkä usein edisty juuri ollenkaan.

Addiktion tunnistaminen omaksi tietoisuuden osa-alueekseen joka keskittyy yhteen kohtaan - addiktiiviseen helpotukseen - on mielenterveyden tutkimuksen merkittävin panos addiktien hoitamiseen. Addiktio on kuin mieli mielen sisällä - eräänlainen tietoisuudessa pyörivä pyörremyrsky. Pyörremyrskyn lailla, addiktiivisen tietoisuuden myrsky pyörii oman keskustansa ympärillä. Alkoholisteille tämä keskus on juominen; uhkapelaajille se on pelaaminen; läheisriippuville se on toisen ihmisen kontrollointi.

Jotta addiktiivisen systeemin valta saataisiin pois, ensimmäinen askel on sen keskuksesta, addiktiivisesta helpotuksesta luopuminen. Alkoholistin on lakattava juomasta; pelaajan on lakattava pelaamasta; läheisriippuvan on lakattava huolehtimasta, miellyttämästä, nalkuttamasta ja kontrolloimasta muita ihmisiä muilla keinoin. Tämä ei ole tietenkään paraneminen kokonaan, vaan vasta sen alku. Jos helpotuksesta ei luovuta, addiktiivinen systeemi jatkaa toimintaansa. Kun siitä luovutaan, myrskyiset tunteet ja valheelliset uskomukset jäävät jäljelle, mutta ne voidaan aikaa myöten kohdata.

Toinen addiktioita koskevan tutkimuksen merkittävä panos on helpotuksen tunnistaminen hengelliseksi kysymykseksi. Mihin tahansa elämämme on keskittynyt - se on meidän jumalamme. Sen tähden paraneminen vaatii uuden keskuksen löytämistä - Korkeamman Voiman - jonka ympärillä mieli voi eheytyä. On lähes mahdotonta parantua mistään addiktiosta löytämättä uutta keskusta. Ja juuri tässä kohtaa psykoterapian tavanomaiset muodot epäonnistuvat pahiten. Koska perinteiset terapiamuodot käsittelevät vain myrskyssä olevia pilviä ja välttelevät elämän keskuksen ja hengellisyyden kysymyksiä, ne parhaimmillaankin saavat aikaan vain ahdingossa olevan läheisriippuvan ihmisen laastarointia.

Läheisriippuvuuden vaiheet

Tähän saakka olen käsitellyt läheisriippuvuutta sellaisen kuin se ilmenee myöhäisessä vaiheessa. Muiden addiktioiden tavoin läheisriippuvuus kuitenkin kehittyy vaiheittain.

Ihmiset eivät synny läheisriippuviksi. Läheisriippuvuus on opittu, ajan oloon vähitellen kehittyvä kuvio, joka koostuu vahingollisesta ajattelusta, päätöksenteosta ja käyttäytymisestä. Käyttäen addiktiota mallinamme, voimme tunnistaa läheisriippuvuuden kehittymisessä useita vaiheita.

  1. Kokeileminen. Me opimme että ihmisten miellyttäminen ja hyväksynnän ilmaisujen hakeminen antaa meille vaikutusvaltaa suhteissamme. Opimme myös täyttämään joitakin emotionaalisia tarpeitamme tällä tavoin.
  2. Varhainen vaihe. Ihmisten miellyttäminen ja hyväksynnän hakeminen tuottavat tulosta. Pääsemme "pilveen" niiden kehujen ja kiitosten kautta jota muut antavat meille kun miellytämme heitä tai teemme heihin vaikutuksen. Sitoudumme käyttämään näitä käyttäytymismalleja ihmissuhteissamme.
  3. Keskivaihe. Alamme luopua terveestä osallistumisestamme muihin asioihin, tavallisesti siksi että huomaamme olevamme kiinni emotionaalisesti vaativassa tilanteessa tai ihmisessä. Yritämme entistä kovemmin miellyttää ja vaikuttaa, mutta tulokset ovat satunnaisia. Sen seurauksena me alamme kokea tuskaa, pettymystä ja katkeruutta.
  4. Krooninen (piintynyt) vaihe. Emotionaalisen tuskan yhä lisääntyessä, me keskitymme pakonomaisesti tuskamme kohteeseen - yrittäen kontrolloida tai muuttaa sitä. Neurooseja ja jopa psykooseja alkaa syntyä. Fyysinen terveys kärsii. Ihmissuhteissamme alkaa näkyä monenlaisia seuraamuksia. Muita addiktioita alkaa syntyä.
  5. Terminaali (romahdus) vaihe. Tietoisuus on keskittynyt tuskamme kohteeseen. Fyysinen terveys ja mielenterveys rapistuvat nopeasti.

Ehkä läheisriippuvuutta käsittelevä kirjallisuus on otettu vastaan niin hyvin siksi, että niin monet ihmiset ovat ainakin läheisriippuvuuden varhaisessa keskivaiheessa. Kukapa meistä ei olisi joskus saanut itseään kiinni muiden ihmisten miellyttämisestä ja hyväksynnän hakemisesta? Jotta tämä käyttäytyminen etenisi krooniseksi addiktioksi, tarvitaan vain jonkinlainen huonosti toimiva vahingollinen ympäristö. Monet ihmiset jotka elävät addiktien kanssa tai jotka ovat emotionaalisesti vaativissa tilanteissa kotona, koulussa, vapaa-aikana tai työpaikalla, ovat juuri tällaisessa ympäristössä.

Sen lisäksi että läheisriippuvuutta voidaan tarkastella addiktiona tai psykiatrian kannalta, on vielä kolmas näkökanta, joka on hyvin yleinen kirkon ja seurakuntien työssä. Kutsukaamme sitä moralistiseksi näkökannaksi. Sielunhoitaja joka työskentelee tästä näkökulmasta käsin, katselee addiktioita moraalisen heikkouden ja moraalisen vahvuuden näkökulmista. Esimerkiksi alkoholisteja pidetään syntisinä. Ajatellaan, että he voisivat lakata juomasta jos he vain haluaisivat ja pyytäisivät Jumalan apua. Tämän ajattelun mukaan, alkoholisti joka ei lopeta juomista, ei halua lopettaa. Sen tähden he eivät myöskään piittaa perheistään; siksi he ovat itsekeskeisiä syntisiä - pahoja ihmisiä!

Valitettavasti moralistinen suhtautuminen addiktioihin ei ole ollenkaan harvinaista. Se on monien kiihkouskovien ja uskontoaddiktien näkökulma, ja se vaikuttaa myös kirkkojen suhtautumiseen yleensä.

Terapeutit ja sielunhoitajat jotka työskentelevät addiktiomallin mukaan, myöntävät varmasti, että addiktit rikkovat omia eettisiä arvojaan. Mutta toisin kuin moralistiset sielunhoitajat, addiktiomallia käyttävät terapeutit ovat sitä mieltä että addiktin eettinen rappeutuminen on addiktion seurausta - eikä sen syy. Tämän eron tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Moralistisessa maillissa addikteja pidetään pahoina ihmisinä joiden on tultava hyviksi; addiktiomallissa addikteja pidetään sairaina ihmisinä joiden on tarpeen tervehtyä. On suuri ero siinä, sanotaanko jotakuta "pahaksi" vai "sairaaksi", erityisesti kun se kohdistuu addiktiin joka kamppailee parantuakseen.

Koska moralistiset sielunhoitajat pitävät alkoholisteja (seksiaddikteja, pelaajia, jne.) pahoina ihmisinä, he ilman muuta pitävät läheisriippuvia hyvinä ihmisinä. He sanovat esimerkiksi "Miten ihmeessaä hän pystyy elämään tuon kanssa; hänen täytyy olla pyhimys!" Hoitaessaan läheisriippuvaa, he usein vain vahvistavat läheisriippuvan omaa näkemystään marttyyrina joka kärsii tässä elämässä jotta hän saisi "aarteen taivaassa." Usein he lannistavat läheisriippuvan yritykset lähteä suhteesta pois, vaikka se olisi väärinkohteleva tai väkivaltainen (fyysisesti tai emotionaalisesti), sillä tällaiset moralistit vastustavat eroamista. Heidän sielunhoitostrategiansa keskittyy usein siihen, että he pyrkivät auttamaan läheisriippuvaa löytämään keinoja addiktin (tai jonkin muun hänen elämänsä keskuksen) muuttamiseen. Tällä tavoin, ja monin muin tavoin, moralistiset sielunhoitajat itse asiassa oikeuttavat läheisriippuvia etenemään pidemmälle sairaudessaan.

Käsitteen laajeneminen

Lähes kaikki edellä kirjoitettu on liittynyt jonkun kemiallisesti riippuvan ihmisen kanssa elämiseen. Tämä on se yhteys, jossa läheisriippuvuus ensiksi kuvattiin ja tunnustettiin omana addiktiivisena sairautenaan.

Mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana läheisriippuvuuden käsite on laajentunut huomattavasti. Monet, jotka eivät eläneet kemiallisesti riippuvien ihmisten kanssa, tunnistivat itsessään edellä kuvattuja addiktiivisia piirteitä. Uhkapelaajien, työnarkomaanien, uskontoaddikrien, seksiaddiktien ja kroonisesti sairaiden ihmisten kanssa eläminen johtaa usein läheisriippuvuuteen. Myös jotkut romanttiset suhteet muuttuvat addiktiivisiksi, vaikka niihin ei liittyisi muita addiktioita eikä fyysisiä sairauksia.

Siitä huolimatta, että läheisriippuvuudesta on monia näkökantoja, jokainen myöntää että olennaiselta osaltaan se on oman elämän epätervettä keskittymistä toiseen henkilöön. Sillä ei näytä olevan väliä, oliko tuo henkilö addikti vai ei. Niinpä, sana läheisriippuvuus pitää nykyään sisällään laajan kirjon hyväksyntää hakevaa ja ihmisiä miellyttävää käyttäytymistä. Ihmiset jotka pyrkivät tekemään vaikutuksen muihin, ihmiset joilla on "messiaskompleksi", ihmiset joilla on huono itsetunto - kaikki he ovat läheisriippuvia. Sharon Wegsheider-Cruse, tämän aiheen johtava kirjoittaja, määrittelee läheisriippuvuuden seuraavasti: "hoidettavissa oleva sairaus, jota luonnehtii päähänpinttymä ja äärimmäinen riippuvuus muista ihmisistä (emotionaalisesti, sosiaalisesti, joskus fyysisesti) tai aineista (kuten alkoholi, huumeet, nikotiini ja sokeri) ja käyttäytymisestä (kuten työnarkomania, pelaaminen ja pakonomainen seksuaalinen käyttäytyminen)" (The Counselor, March/April 1990). Hänelle läheisriippuvuus on melkein synonyymi riippuvuudelle ja addiktiolle.

Koska läheisriippuvuudelle ei ole vielä yhtä hyväksyttyä määritelmää, on todennäköistä että tämä sanaa kuvaa edelleen hyvin laajaa käyttäytymisten kirjoa. Käytän sitä kuvaamaan kaikenlaisia addiktiivisia suhteita - addikteihin ja muihin ihmisiin. Hoidettuani monia läheisriippuva ja seurattuani heidän kärsimyksiään hyvin läheltä, otan tämän sairauden hyvin vakavasti, ja tiedän omasta kokemuksestani, kuinka vaikeaa siitä vapautuminen on. Siksi puhun tässä kirjassani läheisriippuvuudesta addiktiona enkä pelkästään pahana tapana.

Samoin kuin monet ihmiset juovat joskus kovasti mutta eivät tule alkoholisteiksi, monet ihmiset osoittavat toisinaan läheisriippuvaa käyttäytymistä silti tulematta läheisriippuviksi. Siksi olen eri mieltä Sharon Wegsheider-Crusen kanssa siitä että valtaosa aikamme ja kulttuurimme ihmisistä olisi läheisriippuvia. Se ei pidä paikkaansa edes alkoholistiperheiden suhteen! Läheisriippuvuus tehdään tyhjäksi terminä, jos sitä sovelletaan jokaiseen joka jossakin vaiheessa on osoittanut ihmisten miellyttämistä ja hyväksynnän hakemista. Useimmat ihmiset voivat lopettaa sen helposti; läheisriippuvat eivät.

Siitä huolimatta olen iloinen siitä, että termi läheisriippuvuus on päässyt irti kytkennästä pelkästään kemialliseen riippuvuuteen. Monet läheisriippuvat kärsivät toisenlaisissa yhteyksissä. Käsitteen laajentaminen sisältämään kaikki addiktiiviset suhteet voi auttaa näitä kärsiviä ihmisiä tunnistamaan ahdinkonsa ja hyötymään monista kahdentoista askeleen ryhmistä (esimerkiksi Al-Anon, Anonyymit Läheisriippuvat, Alkoholistien Aikuiset Lapset), jotka voivat auttaa heitä löytämään uuden elämän. Tämä on todella tervetullutta kehitystä!

LIITE YKSI
Addiktiivisen käyttäytymisen tarkistuslista

Merkitse ruksi jokaiseen kohtaan joka sopii sinuun. Ajattele suhteitasi muihin ihmisiin, alkoholiin, huumeisiin, työhön, seksiin, ostamiseen, televisioon, pelaamiseen ja ruokaan. (Täytä eri rivi jokaiselle näistä alueista).

  1. Kun tunnen oloni kurjaksi, käännyn usein tämän aktiviteetin puoleen tunteakseni oloni paremmaksi.
  2. Tunnen oloni epämukavaksi siitä tavasta jolla uppoudun tähän käyttäytymiseen.
  3. Valehtelen joskus osallistumisestani tällaiseen käyttäytymiseen.
  4. Jos tätä aktiviteettia ei ole vähään aikaan, tunnen oloni epämukavaksi ja päättömäksi.
  5. Käytökseni tällä alueella tuottaa minulle ongelmia (fyysisiä, ihmissuhdeongelmia, jne.).
  6. Käyttäytymiseni tällä alueella tuottaa ongelmia muille.
  7. Olen yrittänyt lopettaa tällaisen käyttäytymisen, mutta olen aina palannut siihen.
  8. Kun muut nuhtelevat minua siitä, alan puolustautua.
  9. Tämän käyttäytymisen takia olen vähentänyt osallistumista muihin terveisiin käyttäytymisiin.
  10. Jos pystyisin kontrolloimaan itseäni paremmin tällä alueella, elämäni olisi helpommin käsiteltävää.

Jos sinulla on ruksi jollakin alueella, se saattaa ilmaista addiktiivista suhtautumista. Mitä enemmän rukseja, sitä syvempi addiktiivinen suhtautuminen on.

LIITE KAKSI
Huolehtiminen ja välittäminen

  1. Kun huolehdin, otan vastuun muiden ihmisten tarpeiden täyttämisestä - myös sellaisten tarpeiden, jotka heidän tulisi täyttää ilman minua.
    Kun välitän, en tee sitä mitä muut ihmiset voivat tehdä ja mitä heidän tulisi itse tehdä. Teen muiden puolesta sen, minkä tekemistä he todella tarvitsevat.
  2. Kun huolehdin, tunnen olevani vastuussa muiden tunteista. Jos he ovat onnellisia, se on minun ansiotani; jos he ovat surullisia, se on minun vikani.
    Kun välitän, myönnän että käyttäytymiseni vaikuttaa muihin. Kuitenkin tiedän, että heidän reaktionsa minun käyttäytymiseeni saavat aikaan heidän tunteensa. Siksi en ota vastuuta muiden emotionaalisesta tilasta.
  3. Kun huolehdin, odotan muiden elävän minun odotusteni mukaan "heidän omaksi parhaakseen." Jos he eivät toimi tavallani, järkytyn.
    Kun välitän, en vaadi muilta. Jos he käyttäytyvät toisin kuin neuvoin, en järkyty.
  4. Kun huolehdin, yritän usein kontrolloida ja manipuloida muita toimimaan "minun tavallani." Jos se osoittautuu oikeaksi, voin ottaa siitä kunnian; mutta jos se osoittautuu vääräksi, tunnen syyllisyyttä tai syytän muita.
    Kun välitän, en kontrolloi. Annan muille vapauden tehdä omia virheitä enkä koe syyllisyyttä enkä syytä heitä niistä.
  5. Kun huolehdin, keskityn niin paljon toisten tarpeisiin että laiminlyön omiani - saatan jopa kadottaa ymmärrykseni siitä mitä tarpeeni ovat.
    Kun välitän, olen herkkä omille tarpeilleni ja pidän niiden täyttämistä yhtä tärkeänä kuin muiden tarpeiden täyttymistä.
  6. Kun huolehdin, näen muut oman itseni laajentumina. Siksi en osaa kohdella heitä heidän itsensä tähden; kohtelen heitä itseni tähden. Olen kadottanut itseni ja heidän väliset rajat.
    Kun välitän, olen tietoinen omista rajoistani. Kykenen näkemään muut ihmiset niinä joita he ovat.
  7. Kun huolehdin, koen usein olevani väsynyt, taakoitettu ja katkera, koska niin suuri osa energiaani on sidottu toisten hyvinvointiin.
    Kun välitän, koen olevani rentoutunut, vapaa ja rauhallinen koska oma energiani pysyy kanssani.
  8. Kun huolehdin, en rakasta muita.
    Kun välitän, rakastan muita.

Anonyymien läheisriippuvien 12 askelta