Palasina

Kun katsoin silmiisi,
tiesit heti että olin palasina.
Silmiesi myötätunto
sai epäröivän kyyneleen putoamaan
ja avasi tien monille seuraaville.

Minun ei tarvinnut kertoa mitään
etkä sinä sanonut sanaakaan.
Tiesit että olkapääni tarvitsi
vain kätesi hellää kosketusta.

Sinä keräsit minun palaseni
ja kokosit sen hauraan rakennelman
joka kerran oli minun sydämeni.

Olen kuin särkynyt palapeli:
paloja levällään ympäri pöytää,
käyttämättömiä paloja laatikossa
ja paloja pitkin lattiaa.

Jotkut paloista ovat täynnä värejä
kuin morsiamen hehkeä kimppu.
Toiset ovat tummia
kuin illan varjot hautuumaalla.
Joidenkin muodot ovat yksinkertaisia
ja joidenkin niin herkkiä
etten tiedä miten ne on saatu aikaan.

Kauan sitten kadonneesta kansikuvasta
minulla on vain hämärä muisto.
Joistakin paloista on koottu
pieniä yksittäisiä ryhmiä
vihjeitä kokonaisuudesta.

Ilman sinua en muistaisi
mitä minä joskus olin.
Ilman sinua en tietäisi
mitä minä olen:
keskeneräinen palapeli
jonka kansikuva
on sinun sydämessäsi.

Katson kun järjestät palojani.



Minun maailmani