Robert Burney - romanttiset suhteet

Läheisriippuvien suhteiden vahingollinen dynamiikka - valtataistelu

"On tavallista, että tämän yhteiskunnan ihmissuhteet vääristyvät valtataisteluiksi siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Tämä johtuu siitä, että me kasvoimme huonosti toimivassa yhteisössä, joka opetti että on häpeällistä olla väärässä. Saimme viestin, että oma arvomme riippuu siitä, että emme tee virheitä, että olemme täydellisiä - että kun olimme väärässä tai teimme virheen, se aiheutti vanhemmillemme paljon emotionaalista tuskaa (tai he aiheuttivat meille fyysistä kipua)."

"Tanssimamme läheisriippuvuuden tanssi on vahingollisten ihmissuhteiden tanssi - ihmissuhteiden, jotka eivät kohtaa tarpeitamme. Tämä ei koske ainoastaan romanttisia suhteita, perhesuhteita, eikä edes pelkkiä ihmissuhteita, vaan suhtautumistamme kaikkeen.

Romanttisten suhteidemme, perhesuhteidemme ja muiden ihmissuhteidemme vaikeudet ovat merkki vaikeudestamme suhteessa elämään - ihmisenä olemiseen. Se on merkki vaikeudesta suhtautua itseemme inhimillisinä olentoina.

(Kaikki tämän väriset lainaukset ovat Robert Burneyn kirjasta Codependence: The Dance of Wounded Souls)

"Suhde on kumppanuutta, liitto, eikä peli, jossa on voittajia ja häviäjiä. Kun suhteen vuorovaikutus muuttuu valtataisteluksi siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, voittajia ei ole."

Tämä on ensimmäinen artikkeli niistä tavoista, joilla yhteiskuntamme on vaikuttanut siihen, että romanttisista suhteista tulee niin helposti vahingollisia.

Läheisriippuvien suhteiden dynamiikka

Tämä on ensimmäinen artikkeli terapeutti Robert Burneyn sarjassa, joka käsittelee yhteiskuntamme antamien vahingollisten mallien vaikutusta romanttisiin suhteisiimme. Nämä artikkelit käsittelevät sellaista dynamiikkaa, joka on tavallista niiden ihmisten suhteissa, jotka ovat kasvaneet emotionaalisesti epärehellisessä ja tukahduttavassa, häpeään perustuvassa ympäristössä. Sillä, kuinka paljon kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, ei ole mitään väliä, jos heidän keskinäinen vuorovaikutuksensa perustuu lapsuuden oppeihin ja kokemuksiin. Perusdynamiikkamme - ilman romanttista näkökulmaa - liittyy suhteeseemme kaikkiin niihin ihmisiin, joista välitämme tai joihin meillä on jonkinlaisia tunnesiteitä - perheemme mukaan lukien.

Suhteiden vahingollinen dynamiikka osa 1 - valtataistelu

Robert Burney

"Läheisriippuvuus on saanut meidät rakentamaan korkeat muurit suojellaksemme itseämme ja sitten - heti kun tapaamme jonkun, joka auttaa meitä toistamaan kokemaamme väärinkohtelua, hylkäämistä, pettämistä ja halveksimista - me laskemme laskusillan ja kutsumme hänet sisään. Läheisriippuvuudessamme meillä on hienot tutkajärjestelmät, jotka houkuttelevat luoksemme ja houkuttelevat meitä kaikkein epäluotettavimpien ihmisten luokse (tai vaikeimmin kohdattavien tai tukahduttavimpien tai kaikkein eniten väärin kohtelevien tai kenen hyvänsä luokse, joka auttaa meitä toistamaan kokemuksiamme) - juuri niiden luokse, jotka "painelevat nappuloitamme".

Näin käy siksi, että nuo ihmiset tuntuvat tutuilta. Valitettavasti lapsuudessamme ne ihmiset, joihin me luotimme eniten ja jotka olivat kaikkein tutuimpia, satuttivat meitä eniten. Niinpä me toistamme vanhoja kaavojamme ja saamme jatkuvasti uutta muistutusta siitä, että ei ole turvallista luottaa itseemme eikä muihin.

Kun me alemme parantua, voimme nähdä, että Totuus on se, että ei ole turvallista luottaa niin kauan kuin me reagoimme lapsuutemme haavoista ja asenteista käsin. Kun me alamme parantua, voimme alkaa ymmärtää, että hengellisellä tasolla tämä toistuva käyttäytyminen antaa mahdollisuuksia lapsuuden haavojen tunnistamiseen ja niistä paranemiseen."

Tällä viikolla kuulin erään henkilön kertovan Anonyymien Läheisriippuvien kokouksessa vallankumouksellisesta ajatuksesta, jonka hänen läheisriippuvuusterapeuttinsa oli ilmaissut hänelle ja hänen miehelleen terapiaistunnon aikana. Hän ja hänen miehensä olivat ilmiriidassa kun terapeutti keskeytti ja kysyi, "Haluatko olla onnellinen vai olla oikeassa?" Hän sanoi, että heidän piti pohtia tuota kysymystä jonkun aikaa, sillä oikeassa oleminen oli heille kummallekin hirvittävän tärkeää.

On tavallista, että tämän yhteiskunnan ihmissuhteet vääristyvät valtataisteluiksi siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Tämä johtuu siitä, että me kasvoimme huonosti toimivassa yhteisössä, joka opetti, että on häpeällistä olla väärässä. Saimme viestin, että oma arvomme riippuu siitä, että emme tee virheitä, että olemme täydellisiä - että kun olimme väärässä tai teimme virheen, se aiheutti vanhemmillemme paljon emotionaalista tuskaa (tai he aiheuttivat meille fyysistä kipua).

Läheisriippuvuus on emotionaalinen puolustusmekanismi, jonka tarkoitus on suojella haavoitettua sisäistä lastamme siltä häpeältä, että hänen todettaisiin olevan arvoton ja kelvoton rakkauden kohteeksi, typerä ja heikko, luuseri tai virhe, tai mikä tahansa, minkä meille kerrottiin olevan pahin mahdollinen ominaisuus. Meitä opetettiin etsimään omaa arvoamme vertailemalla itseämme muihin. Fiksumpi kuin, kauniimpi kuin, nopeampi kuin, rikkaampi kuin, menestyneempi kuin, laihempi kuin, vahvempi kuin, ja niin edelleen. Läheisriippuvassa yhteiskunnassa ainoa keino tuntea olevansa hyvä on katsoa jotakuta muuta alaspäin. Niinpä me opimme tuomitsemaan muita (niin kuin roolimallimme tekivät), jotta olisimme voineet olla tyytyväisiä itseemme. "Oikeassa" oleminen oli yksi tärkeimmistä keinoistamme tietää, että meillä oli arvoa.

Kun läheisriippuva kokee, että häntä vastaan hyökätään - mikä tapahtuu aina kun kuvittelemme jonkun arvioivan meitä - se voi olla katse tai äänensävy tai vain se, että joku ei sano mitään, puhumattakaan siitä, että joku sanoo jotakin, jonka me voisimme tulkita tarkoittavan, että me emme tehneet jotakin oikein - vaihtoehtomme ovat, että me syytämme häntä tai itseämme. Joko he ovat oikeassa - mikä todistaa sen, että me olemme se typerä luuseri, joka kriittisen vanhemman ääni päässämme kertoo meidän olevan - tai he ovat väärässä, jolloin on aika hyökätä heidän kimppuunsa ja osoittaa heille heidän virheensä.

Useimmissa suhteissa, joissa ihmiset ovat olleet yhdessä muutamia vuosia, he ovat jo kaivaneet tuskallisten emotionaalisten haavojensa ympärille taisteluhaudat, joissa he painelevat toistensa kipeitä nappuloita. Toisen tarvitsee vain sanoa tietyllä äänensävyllä tai katsoa tietyllä katseella, kun toinen vetää isot pyssynsä esiin. Toinen valmistautuu päässään vastaamaan siihen mitä hän "tietää" toisen aikovan sanoa jo ennen kuin hän saa edes mahdollisuuden sanoa sen. Taistelu alkaa, eikä kumpikaan heistä itse asiassa kuuntele mitä toinen todella sanoo. He alkavat esitellä listojaan menneistä loukkauksista osoittaakseen miten kauheita asioita toinen "tekee" heille. Taistelu siitä, kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä, on käynnissä.

Eikä tämä ole edes oikea kysymys.

Oikeat kysymykset ovat sellaisia kuin: "Mitä nappulaa juuri painettiin?" "Miksi reagoin tähän niin voimakkaasti?" "Minkä ikäinen koen olevani juuri nyt?" "Millä tavoin se, mitä tapahtuu, muistuttaa minua jostakin lapsuuteni tapahtumasta?" "Miten tämä muistuttaa minua siitä, miten vanhempani toimivat tai miten he kohtelivat minua?"

Me houkuttelemme elämäämme ihmisiä, jotka parhaiten painelevat meidän nappuloitamme. Jotka sopivat meidän omiin juttuihimme täydellisesti. Kun näemme elämän kasvuprosessina, voimme alkaa oppia näistä opetuksista. Jos suhteessa kummatkin ovat halukkaita katsomaan sen taakse, mitä tapahtuu - maaginen, valloittava läheisyys voi syntyä. Niin kauan kuin reagoimme menneisyyteen alitajuisesti, syytämme toista ja riitelemme siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.

Suhde on kumppanuutta, liitto, eikä peli, jossa on voittajia ja häviäjiä. Kun suhteen vuorovaikutus muuttuu valtataisteluksi siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, voittajia ei ole.

Seuraava osa on Läheisriippuva dynamiikka 2 - Vahingollinen rakkauden määritelmä - myrkyllinen, addiktiivinen romanttinen rakkaus, jota yhteiskuntamme opettaa kasvateilleen.